tiistai 21. helmikuuta 2012

appelsiinipullia & mansikkahilloa.

Koska ei keretty viettämään laskiaista ollenkaan.. Tai no ei me sitä erityisemmin varmaan oltas vietettykään mutta PULLAA pittää olla! Kokeilin maustaa pullataikinan kardemumman lisäksi appelsiinin mehulla ja kuoriraasteella, toimi! Appelsiinin maku ei ollut kovin vahva (mun makuun se olisi voinut olla vahvempikin), mutta erottui kuitenkin selvästi. Taikina onnistui muutenkin tosi hyvin ja sain ensimmäistä kertaa elämässäni leivottua pullaa johon olin itsekin tyytyväinen. Juhoki söi vaan 5 pullaa putkeen :D


appelsiinilla maustetut pullat
2½dl täysmaitoa
½pss kuivahiivaa
1dl sokeria
suolaa
kardemummaa
1 appelsiinin raastettu kuori
½ appelsiinin mehu
kardemummaa
1 kananmuna
100g voita pehmitettynä
n. 7-8dl vehnäjauhoja

Liota hiiva lämmitettyyn maitoon. Lisää sokeri, suola, kardemumma, appelsiinin kuoriraaste & mehu sekä n. puolet jauhoista. Sekoita taikinaan kananmuna ja pehmitetty voi sekä loput jauhoista. Kohota taikinaa ainakin puoli tuntia lämpimässä paikassa. Mitä pitempään taikina saa kohota, sitä mehevämpiä pullista tulee. Muotoile kohonneesta taikinasta pullat, sivele kananmunalla ja koristele raesokerilla. Paista 225 asteessa 5-10min.


Itetehdyt hillot on paljon parempia ku kaupan, laskiaispullia ajatellen keittelin sitten omat mansikkahillot. Vielä kun pullien väliin täräytti amarettolla maustettua kermavaahtoa niin lopputulos oli kieltämättä aikas herkullinen.

mansikkahillo
n. 500g pakastemansikoita
½-1 appelsiinin mehu
2cl cointreauta
2dl hillo-marmeladisokeria

Laita mansikat kattilaan, kuumenna ja keitä kymmenisen minuuttia tai kunnes ne ovat sopivasti pehmenneet. Soseuta halutessasi tasaiseksi. Lisää joukkoon appelsiini mehu, -likööri ja sokeri. Keitä vielä n. 5min ja säilö lasipurkkeihin tai pakkaseen.

tivolikakku.


Ohhoh, kaksospojat Aku & Terohan ehti täyttää jo kolme, kyllä aika menee nopeasti! Synttäreillä juhlittiin tivoliteemalla ja meikäläinen sai leipoa kakun juhliin. Niinkun kuvasta näkyy, ei tuo marsipaanin kanssa vääntäminen(kään) ole oikein meikäläisen taitolaji.. Sirkusteltan mallinen kakku olisi ollut aika magee juttu, mutta aikani kakun kanssa tapeltua luovuin ajatuksesta. Lastenjuhliin toivottiin jotain perinteistä täytettä, tähän kakkuun tuli sitten mansikka-banaanitäyte. 

Kakkuun olisi ollut kiva leikata eläimenmuotoisia marsipaanikuvioita, mutta joulun jälkeen keksimuotteja ei löytynyt enää mistään, enkä lähtenyt niitä sitten netistäkään tilailemaan. Tein pieniä tähtikuvioita Juhon Kenkäverosta alunperin omia drinkkikoristeluita varten ostamilla minimuoteilla. Viimeviikkoisella Tampereen reissulla eläinmuotit tuli sitten vähän yllättäen vastaan Indiskassa. Ostin pois, vaikka synttärit menikin jo. Harjoitellaan näillä sitten jatkossa.

perjantai 17. helmikuuta 2012

lambin lapaa.

Sen jälkeen kun alotin kirjottamaan blogia, mulle on käynyt vähän niin, että nykyään on pakko kuvata joka ruoka minkä teen. On varmaan sanomattakin selvää että kaikkea en julkaise blogissa. Joskus löytyy kuitenkin näitä ruokia jotka on vaan unohtunut jonnekin kameran kätköihin, vaikka mulla onkin ollut tarkoitus postata ne.

Meillä ei kotona ole taidettu syödä lammasta koskaan. Tehdessäni vapaaehtoistyötä kotieläintilalla siellä teurastettiin kuitenkin aina välillä lammas, josta sitten valmistettiin päivällistä. Liekö lampaat olleet vanhoja tai valmistustavoissa vikaa, koska mielikuva lampaanlihan mausta ei koskaan ole varsinaisesti nostanut vettä kielelle.. Päinvastoin. Koulussa en lammasruokiin uskaltanut koskeakaan, kun pelkkä lampaanlihan haju aiheutti pahoinvointia.

Muutos tähän asiaan tuli vasta kun käytiin kaveriporukalla Savottassa, ja uskaltauduin vihdoin ja viimein maistamaan karitsaa. Se oli hyvää. Sen jälkeen mä elin taas pitkään rehulinjalla, ennen kuin Juho vei mut kauppahalliin ja osti köntsän lampaan lapaa.



Ei mulla tietenkään mitään ohjetta ollut :D Hieroin öljyä ja mausteita lihan pintaan, annoin marinoitua ja ruskistin pinnan nopeasti kauttaaltaan pannulla.

Freesasin valurautapadassa sipulia, valkosipulia & porkkanoita. Lammas pataan, jonka seuraksi lorauttelin reippaasti kasvislientä sekä punaviiniä. Suolaa, pippuria, sokeria, minttua ja timjamia. Ja vähän tummaa balsamicoa. Uuni 175 asteeseen ja pata sinne muhimaan 3-4 tunniksi. Mitä pitempään lihaa hauduttaa, sitä mureampaa siitä tulee. Lientä/punaviiniä/mausteita voi lisätä tarvittaessa. Liha on valmista kun se irtoaa helposti luusta.

Lihaliemi otettiin tietysti talteen ja tyrkättiin pakkaseen myöhempää käyttöä varten. Osasta lientä valmistin lambille kastikkeen. Sitten oli timjamiperunoita ja omenasipulihässäkkää.

Lammas oli herkullista ja inhokkiruoka vaihtuikin lemppariksi. Hyvää oli lammas myös Tamperelaisessa the Grill nimisessä raflassa jossa kävin nauttimassa ylikypsää karitsanpotkaa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen pihviravintola Frenckellin aukiolla, suosittelen! (:

torstai 9. helmikuuta 2012

paholaisenhillo.

Ensimmäiset muistot paholaisenhillosta ovat jossain lapsuudessa, kun naamariin kauhottiin kyseisellä hillolla höystettyä Rosson kanapastaa. Sen jälkeen vastaan on tullut onneksi myös omakyhättyjä versioita, mutta itse en ole koskaan jaksanut kyseistä hilloa keitellä. Luulin homman olevan jotenkin hirveän työlästä.. Paholaisenhillo yhdistetään usein grilli- ja liharuokiin, mutta kyllä mä saan sovellettua hilloa rehupainotteiseen ruokavalioonikin aika mainiosti. Paholaisenhillo on vaan niin jumalattoman hyvää (musta alkaa tuntua että olen ylistänyt vähän joka ruuan näissä blogiteksteissäni aika samoilla sanoilla, mutta ruoka nyt vaan on mulle se juttu..)! Itse yhdistän hillon mieluiten juustoihin, pitsaan tai pastaan. Ja siitä valmistuksen työläydestä, ihan höpöhöpöjuttua ja turhia ennakkoluuloja, täähän on helppoo kun mikä!



Siitä ohjeessa pysymisestä mulle ei kannata mainita. Leipominen on asia erikseen, mutta varsinkin tällasissa hillo-/mössöjutuissa ei ole mun mielestä niin justiinsa jos raaka-aineet ei mee ihan just niin grammalleen kun reseptissä lukee. Tähän reseptiin yritän kuitenkin kirjata aika tarkkaan oman ohjeeni, jossa on muuten käytetty hieman myös ihanaa Essential chilli-ginger-lemongrass kastiketta.




800g tomaatteja kaltattuna
2dl vettä
½-1dl sokeria
2 punaista paprikaa
1 chilipalko
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1rkl omenaviinietikkaa
suolaa, pippuria, basilikaa, paprikajauhetta
1dl hillo-marmeladisokeria

Paloittele kaltatut tomaatit, paprikat, chili (poista siemenet), sipulit ja valkosipulit ja lisää kiehuvan veden joukkoon. Lisää sekaan myös mausteet, viinietikka sekä ½-1dl tavallista sokeria. Anna kiehua miedolla lämmöllä hyvän aikaa, kunnes kasvikset ovat kunnolla pehmentyneet. Jos haluat, voit surauttaa seoksen sauvasekoittimella hieman tasaisemmaksi. Lisää joukkoon hillo-marmeladisokeri ja keitä vielä noin 10min. Kaada kuumennettuihin lasipurkkeihin aivan piripintaan, sulje metallikannella ja anna jäähtyä huoneenlämmössä. Siirrä hieman jäähtyneet purkit kylmään.


Kaikessa yksinkertaisuudessaan tomaattikastiketta, mausteita, mozzarellaa, tuoretomaattia, punasipulia ja tuoretta basilikaa. Tarjotaan paholaisen hillon kanssa.

lauantai 4. helmikuuta 2012

mustaherukka-brownieskakku.



Tein tässä yk päivä tämmöstä mustaherukka-suklaabrownie kaakkua. Teki mieli leipoo jotain ja aattelin kokeilla ekaa kertaa suklaabrowniepohjaa hyydykekakun pohjana. Aika hyvvää tuli. Mut kyl se digestivepohja on vaan edelleen parasta. Browniepohjat menis kyllä täytekakkulevyinäkin varmaan kivasti mut tää on nyt tämmönen setti tällä kertaa.


Nyt kun sain tunnustettua tämän voin paljastaa yksinkertaisen kakkuohjeeni. Ostin alkuviikosta Lekuen suorakaiteen mallisen silikoni-irtopohjavuoan, johon tein kakun puolikkaalla ohjeella. Tässä kuitenkin ohje tavalliseen pyöreään, halk. n. 24cm vuokaan.

mustaherukka-browniekakku

pohja
125g voita
75g tummaa suklaata
2dl sokeria
ripaus suolaa
1tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2dl jauhoja

Sulata voi ja suklaa kasarissa. Sekoita joukkoon sokerit, suola, kananmunat sekä jauhot. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, paista 175 asteessa n. 15min. Anna pohjan jäähtyä, siirrä tarjoilualustalle. Tarvittaessa pese vuoan reunarengas ja aseta rengas pohjan ympärille hyydytettävää kerrosta varten.

täyte
3dl kermaa
400g mustaherukka-jogurttia
sokeria &
vaniljasokeria maun mukaan
5 liivatelehteä
2rkl mustikkalikööriä

Vaahdota kerma, sekoita joukkoon jogurtti. Mausta seos sokereilla. Kiehauta likööritilkka kattilassa, sulata joukkoon liotetut liivatteet. Kaada seos vuokaan brownies-pohjan päälle & anna hyytyä jääkaapissa ainakin kolme tuntia.