tiistai 26. kesäkuuta 2012

jäätelöä ja kääretorttua banaanista.

Vietin eilen vapaapäivää yksikseen kotona ja sääkin oli sen verran kurja ettei huvittanut oikein lähteäkään mihinkään. Tylsyyksissäni rupesin sitten heilumaan taas keittiön puolella, jäätelö ja kääretorttu kuulostivat sopivan helpoilta puuhasteltavilta. Banaani-rosmariinijäätelöä kokkailtiin joskus aikaa sitten jossain muuten aika turhanpäiväisessä ruokaohjelmassa, joka sattui pyörimään sillä hetkellä tämän sohvaperunan telkkarissa. Jälkkäri on kuitenkin aika ajoin palannut mieleen, vaikka en muistakaan reseptiä sen tarkemmin. Rosmariini antaa kivan twistin banaanille, mutta muuten tämä oli kyllä aika arkinen jälkkäri. Uunissa kypsennetty banaani on itsessään ihanan makeaa, kermaa lisäämällä olisi jälkkäristä saanut vielä vähän epäterveellisemmän täyteläisemmän makuisen. No, ehkä ensi kerralla sitten..

banaani-rosmariinijäätelö
4 banaania
rosmariininoksia
sokeria
2dl vaniljajogurttia
1,5dl täysmaitoa
2cl banaanilikööriä

Leikkaa banaanin kuoriin viilto pitkittäin. Työnnä rosmariininoksia viillon ja hedelmälihan sisälle. Kypsennä banaaneja 200 asteessa 20-30min kunnes hedelmäliha on pehmennyt. Jäähdytä ja poista rosmariininoksat. Koverra hedelmäliha kulhoon, lisää muut ainekset ja soseuta. Pyöräytä seos jäätelökoneessa ja siirrä vielä pakkaseen jähmettymään.


banaani-suklaakääretorttu

kääretorttupohja
3kananmunaa
1dl sokeria
3/4dl vehnäjauhoja
1/4dl kaakaojauhetta
1/2dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
+ sokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Siivilöi muut ainekset vaahdon joukkoon, kääntele tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunivuoalle, paista 225 asteessa 5-8min. Kumoa valmis pohja sokeroidun leivinpaperin päälle. Jäähdytä.

banaanihillo 1 kääretorttuun
2 banaania
sokeria maun mukaan
½-1dl vettä
loraus sitruunamehua

Viipaloi banaanit ja lisää viipaleet kattilaan yhdessä muiden ainesten kanssa. Keittele kunnes banaanit ovat pehmetteet, lisää tarvittaessa vettä (ja sokeria maun mukaan). Soseuta hillo halutessasi tasaiseksi ja anna jäähtyä.

suklaakermatäyte 
(tähän lisäsin vielä 2dl rahkaa koska pidän rahkakermavaahdosta enemmän, tällöin täytettä jää hieman yli ja sillä voi vaikka kuorruttaa valmiin kääretortun)

2dl kermaa
1prk (120g) maitosuklaavanukasta
1rkl vaniljakreemijauhetta
2rkl kaakaojuomajauhetta
sokeria maun mukaan

Vaahdota kerma, sekoita joukkoon muut ainekset.

Levitä banaanihillo ja kermatäyte kääretorttupohjan päälle. Rullaile napakaksi leivinpaperia apuna käyttäen (itse käännän kääretortun yleensä vielä sanomalehteen niin paketti pysyy napakasti kasassa). Nosta kääretorttu jääkaappiin tekeytymään.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

hyydytetty schwarzwaldinkakku.

Kirsikkalitra irtoaa jo suhteellisen halvalla ja halusin kokeilla tänä vuonna Apsinkin leipomaa kirsikkakakkua. Kyllä mä ihan oikeasti aluksi suunnittelin sitä täytekakkuversioo mutta oon varmaan tehny ja syöny täytekakkuja elämäni aikana jo ihan liikaa kun niiden tekeminen tuntuu niin toivottoman tylsältä. Meidän teki J:n kanssa muutenkin juustokakkua enemmän mieli, joten pyöräytin sitten tällaisen hyydytetyn kakkuversion. Oli ihan taivaallisen hyvää! Cake pops-ohjeessa postaamani kladdkaka-pohja on täydellistä (vaikka unohdin kostuttaa pohjan se toimi silti ihan hyvin), suklaakerroksesta tein aika makean ja päälimmäiseen ranskankerma-täytteeseen lisäsin sitten puolestaan vähän vähemmän sokeria. Tätä on kyllä pakko tehdä vielä uudestaan! Jaksaisinkohan kokeilla vielä sitä normi schwarzwaldinkakkuakin tässä joku päivä..

Ohje on mitoitettu halk. n. 24cm irtopohjavuokaan. Heeringin kirsikkalikööriä saa Alkosta, jos oman Alkon hyllyltä sitä ei löydy etkä jaksa sitä tilata niin vaihtoehtoisesti voi myös käyttää vaikka väkevää kirsikkaviiniä (Chymos) tai Lindemans Kriek-kirsikkaolutta, jotka molemmat ovat makeita ja tosi kirsikkaisen makuisia juomia. Sokerin kanssa kantsii olla siis tarkkana koska liivate-likööriseos makeuttaa täytettä jonkin verran.


hyydytetty schwarzwaldinkakku

kladdkaka-pohjan ohje löytyy täältä

suklaatäyte
2dl kermaa
200g philadelphia-tuorejuustoa
n. 1dl kirsikoita
n. 150g maitosuklaata
(sokeria)
4 liivatelehteä
3cl kirsikkalikööriä

Vaahdota kerma, lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Poista kirsikoista kivet ja pilko hedelmälihat pieniksi paloiksi, sekoita täytteen joukkoon. Kiehauta kirsikkalikööri, siirrä kattila pois liedeltä ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Mausta täytettä vielä halutessasi sokerilla. Hyydytä täyte jääkaapissa tai pakkasessa ennen kuin valmistat ranskankerma-täytteen.

ranskankerma-täyte
2dl kermaa
150g ranskankermaa
sokeria
vaniljasokeria
3 liivatelehteä
3cl kirsikkalikööriä
+ tuoreita kirsikoita

Vaahdota kerma, lisää joukkoon ranskankerma. Sulata liivatteet kuten suklaatäytteessäkin, ja lisää ohuena nauhana täytteen joukkoon. Mausta seos sokerilla ja levitä suklaatäytteen päälle. Hyydytä ja koristele kakku tuoreilla kirsikoilla.


maanantai 11. kesäkuuta 2012

rapamperipaistos.

Raparperipuskat ne taas rehottaa ja ai että mää tykkään! Sain jo aiemmin Nna:lta pussillisen raparperia, mutta koska olen ollut viimeaikoina verrattoman laiska kotikokki, tein siitä raparperisatsista vain kiisseleitä ja hillokkeita. Eipä se vaikeusaste siitä sitten sen jälkeen juurikaan kasvanut, joskus on kuitenkin ihan jees mennä siitä mistä aita on matalin. Eikä raparperipaistoksessakaan sitäpaitsi mitään vikaa ole, vaniljajätskiä kylkeen niin kyllä kelpaa!

En tosiaankaan jaksanut ruveta edes erikseen mittailemaan aineksia, senkus vaan heitteli ja sekoitteli ihan mututuntumalla. Tämän jälkkärin kohdalla se ei ole niin justiinsa. Muuten suosittelen kyllä seuraamaan leivonnassa tarkasti ohjetta ettei tule sitten mitään ikäviä yllätyksiä.. Tässä aika monessakin paikassa julkaistu perusohje raparperi (tai vaikka omena- tai päärynä-) paistokselle.


raparperipaistos
500g raparperia
1,5dl (fariini)sokeria

100g voita
2dl neljän viljan hiutaleita
1dl (fariini)sokeria
1dl vehnäjauhoja
kanelia

lisäksi: vaniljajäätelöä

Pilko raparperi ja laita voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle sokeri.

Pehmitä voi, nypi joukkoon muut ainekset. Levitä raparperipalojen päälle. Kypsennä paistosta uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.