Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuleivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuleivät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. huhtikuuta 2013

vilhelmiinat.

Olen himoinnut viime aikoina keksejä, joista tulee lapsuus mieleen. Eilen toimerruin sitten leipomaan. Ajattelin aluksi tehdä Hannatädin kakkuja, mutta koska meillä ei ollut kermaa, päädyinkin vilhelmiinoihin. Nämä on tosi hyviä ja superhelppoja tehdä - ja tosiaan, ainekset löytyy aina kaapista.


vilhelmiinat n. 20 kpl
100g voita
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1 keltuainen
1rkl siirappia
1tl soodaa
2½dl vehnäjauhoja

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää keltuainen ja siirappi, sekoita. Lisää joukkoon sooda sekä jauhot, sekoita taikina tasaiseksi. Muotoile taikinasta kaksi tankoa leivinpaperille uunipellille (jätä taikinatankojen väliin leviämisvaraa). Paista 200 asteessa n. 10min, kunnes tangot ovat levinneet ja kauniin ruskeita. Leikkaa viipaleiksi heti, sillä taikinatangot jähmettyvät jäähtyessään.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

helpot ranskanpastilli-cookiet.

En ole innostunut viime aikoina leipomisesta, enkä juuri mistään muustakaan. Keittiöduunit loppuivat viime viikkoon, ja minulla on nyt tavallista enemmän vapaa-aikaa. Yritän keksiä itselleni koko ajan jotain pientä tekemistä, koska poden huonoa omatuntoa jos makaan vain tyhjäntoimittajana sohvalla. Lähinnä olen vain siivoillut ja kierrellyt kaupungilla. Tänään leivoin kuitenkin näitä superhelppoja pikkuleipiä, joihin alunperin törmäsin Kaakao kermavaahdolla-blogissa.


ranskanpastilli-cookies
100g voita pehmitettynä
1dl sokeria
1 kananmuna
1dl ruokokidesokeria
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
n. 3dl vehnäjauhoja (korvaa halutessasi ½dl kaakaojauhoilla)
ranskanpastilleja (tai mitä mieleen juolahtaa; suklaapaloja, pähkinöitä..)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Murskaa joukkoon pussillinen ranskanpastilleja. Pyörittele taikinasta 2-3 tankoa ja laita ne hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. Leikkaa tangoista about sormenpaksuisia paloja. Paista 200 asteessa noin 10min.

Huom. taikinaa voi myös pakastaa, järjestyy sitten yllätysvieraillekin nopeasti valmistuva leivonnainen.

tiistai 17. toukokuuta 2011

suklaakeksejä, kaninkarvaa & patonkia.

Useampi vapaapäivä putkeen ja tulihan siinä Leijonille joku MM-kultakin josta seurasi vähäcn hulivilihulinoita ja reissaamista. Pikkuhiljaa aletaan taas laskeutua arkeen, toisin sanoen keittiöön. Vaikka leipomisvimma olikin taas suuri, eilinen Helsingin reissu (Kauppatori & Leijonat tsek!) väsytti sen verran että mitään erikoisempaa en jaksanut alkaa taiteilemaan.

Olen himoinnut suklaakeksejä jo useamman päivän, nappasin Apsilta tuplasuklaa cookies-nimellä kulkevan reseptin. Tein taas vaan puolikkaalla ohjeella, meillä kun ei ole kovin montaa suuta ruokittavana.. Tässä on kuitenkin alkuperäinen resepti josta tulee keksien koosta riippuen n. 40 keksiä.


tuplasuklaa cookies
5½dl jauhoja
2rkl kaakaojauhetta
3tl leivinjauhetta
1tl suolaa
250g voita sulatettuna
1½dl sokeria
1½dl fariinisokeria
2tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
100g tummaa suklaata
100g valkosuklaata
1dl kaurahiutaleita (tai kookoshiutaleita/pähkinärouhetta)

Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää voisulaan sokerit ja lisää kananmunat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten, siivilöi joukkoon jauhoseos. Lisää rouhittu suklaa sekä kaurahiutaleet, sekoita taikina tasaiseksi. Nostele uunipellille leivinpaperin päälle lusikalla taikinanokareita (jätä leviämisvaraa). Paista 175 asteessa noin 10min.

kania ei kuitenkaan ole vielä syöty. syyllinen on tällä hetkellä jonkin verran räjähtäneemmän näköinen kuin kuvassa..

Elämä on epävarmaa, syö jälkiruoka ensin. Koska päivän mättö oli vielä saamatta piti leipoa patonkeja, joihin tungetaan tietysti ihan överisti täytettä. Ja pupunkarvaa, koska sitä on jo toista kertaa tänä keväänä kämpässämme enemmän kuin paljon. Ilmeisesti Hermannin ensimmäinen kevätturkki olikin turhan kuuma..


rapsakkaa patonkia kolmesti
2dl maitoa
½pss kuivahiivaa
suolaa
sokeria
½dl öljyä
n. 5dl hiivaleipäjauhoja

voiteluun maitoa tai vettä
seesaminsiemeniä

Lämmitä maito, lisää hiiva, suola, sokeri ja vaivaa taikinaan jauhot. Lisää taikinaan lopuksi öljy. Kohota taikina lämpimässä noin kaksinkertaiseksi.

Muotoile taikinasta kolme patonkia ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille. Leikkaa patonkien pintaan viiltoja ja anna kohota vielä hetki (ilman leivinliinaa). Voitele ja ripottele leipien päälle seesaminsiemeniä, paista 225 asteessa n. 15min.

Jos haluat rapeakuorista leipää, älä peitä uunituoreita patonkeja leivinliinalla. Rapeutta saa myös lisättyä kun kaadat uunin pohjalle hieman vettä kun laitat leivät uuniin ja kerran paiston aikana.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

5. joulukuuta, piparkakut.


Oon tainnu jo useemman kerran mainita etten tykkää piparkakuista. Tykkään kuitenkin leipoa, ja joka joulu näitä tulee tehtyä. Varsinkin sillon kun käyn vanhempien luona (koska voin olla varma siitä että mun ei tarvitse itse syödä ainuttakaan).

Nämä piparkakut on leivottu Mummun piparkakkuohjeella. Tai siis äite on kopioinut sen häneltä, en sitten tiedä mistä resepti on alunperin lähtöisin. Itse tykkään leipoa piparkakut tosi ohueksi ja rapeiksi, mutta kukin tyylillään.

Mummun piparkakut
1kkp (kahvikuppi eli n. 1,5dl) sokeria
1kkp siirappia
200g voita
neilikkaa, kanelia, pomeranssinkuorta, maustepippuria sekä inkivääriä
2 kananmunaa
n. ½kg vehnäjauhoja
2tl soodaa

Laita sokeri, siirappi, voi ja mausteet kattilaan. Kiehauta seos. Lisää kananmunat hieman jäähtyneeseen seokseen yksitellen. Sekoita lopuksi joukkoon jauhot sekä sooda. Taikina saa seistä viileässä seuraavaan päivään.

Kauli taikina jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi ja leikkaa muoteilla pipareita. Paista 225 asteessa tasaisen ruskeiksi eli taikinan paksuudesta riippuen n. 5-8min.

torstai 2. joulukuuta 2010

2. joulukuuta, vaaleat piparkakut.

Hanna on jo useampana vuonna julkaissut blogissaan joulukalenteria ja minultakin on sellaista kyselty, joten tästä se lähtee. Toisin kuin Hanna, joka on fiksusti suunnitellut "luukkuja" etukäteen, itselläni ei ole vielä aavistustakaan siitä, mitä seuraavat 22 luukkua tuovat tullessaan.

Tunnen itseni huonoksi jouluihmiseksi, sillä en pidä joulupipareista, en joulutortuista, en tontuista, kyntteliköistä tai monesta muustakaan jouluun liittyvästä asiasta. Äite on kuitenkin leiponut jouluisin (ja monesti muulloin myös, meilläpäin saatetaan syödä joulutorttuja kesälläkin..) EDIT. siis kesällähän ne ovat luumutorttuja, äiten huom.) tavallisten piparkakkujen lisäksi näitä vaaleita pikkuleipiä, jotka ovat minulta saaneet jo kunnianimen piparkakku, niin paljon ne omaan jouluuni kuuluvat.

ei, en edellenkään omista ainuttakaan piparkakkumuottia. tällä kertaa piparit muotoiltiin ohutreunaisen viinilasin avulla. :F

vaaleat piparkakut ihan helevetin monta kappaletta
250g voita
2dl sokeria
1 kananmuna
1dl kermaa
2½dl perunajauhoja
5½dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
2tl kardemmummaa
(½ sitruunan mehu ja raastettu kuori)

Sekoita pehmeä rasva ja sokeri keskenään vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmuna ja lisää muut aineet. Anna taikinan jähmettyä kylmässä ennen leipomista. Paista pipareita 225 asteessa n. 8 minuuttia.