Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaiset piirakat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaiset piirakat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

lihapiirakat.

J oli jo useampana päivänä haaveillut itetehdyistä lihiksistä, ja eilen sain sellaisia sitten pyöräytettyä. Aiemmin olenkin leiponut lihapiirakoita vain rahka-, peruna- ja ihan perus voitaikinaan. Lihikset olivat kuulemma satakertaa parempia kuin kaupan, eli kai näitä uskaltaa tehdä toistekin. Alunperin oli tarkoitus toteuttaa nämä myös kasvis- ja makealla täytteellä, mutta flunssa vei lopulta voimat niin pahasti että tyydyin tyrkkäämään puolet taikinasta pakastimeen myöhempää käyttöä varten.


lihapiirakat

taikina
5dl maitoa
1pss kuivahiivaa (tai 50g tuorehiivaa)
suolaa
ripaus sokeria
12dl jauhoja
100g voita

täyte
2½dl puuroriisiä keitettynä
400g jauhelihaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
mausteita (suola, pippuri, paprikajauhe jne.)
3 kananmunaa keitettynä

öljyä uppopaistamiseen

Liota hiiva, sokeri ja suola lämmitettyyn maitoon. Alusta joukkoon jauhot. Lisää joukkoon pehmeä rasva ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna taikinan kohota lämpimässä väh. puoli tuntia.

Keitä kananmunat sekä riisi kypsiksi. Pilko valkosipuli ja sipuli, paista pannulla yhdessä jauhelihan kanssa. Mausta jauheliha oman makusi mukaan. Valuta kypsä riisi, sekoita joukkoon pieneksi pilkotut kananmunat sekä valmis jauheliha-sipuliseos. Tarkista vielä seoksen maku, ja lisää mausteita tarvittaessa.

Kauli kohonnut taikina levyksi, ei liian ohueksi, ainakin 0,5cm paksuiseksi. Ota taikinasta pyöreällä muotilla paloja (itse käytin tähän tarkoitukseen syvää lautasta/kulhoa). Laita taikinaympyrän toiselle puolikkaalle täytettä ja käännä toinen puoli piirakan kanneksi. Nipistä reunat hyvin yhteen. Anna täytettyjen piirakoiden kohota vielä hetken aikaa.

Kuumenna öljy n. 180 asteiseksi ja paista piirakat kummaltakin puolelta kullanruskeiksi. Valuta lihikset leivin- tai talouspaperin päällä. Itselläni ei ollut käytössä lämpömittaria, mutta sopivan paistolämpötilan voi testata vaikkapa pienellä taikinanpalalla.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

savujuustolla maustettu kasvispiirakka.

Tällasta piirakkaa tein eilen iltapalaksi, tai tarkotus oli tehdä kun ruumiinlämpö nousi yli 38 asteen ja sen jälkeen oli aika voimaton olo.. Jälkkäriksi kehittelemäni smoothie-kakun olin onneksi saanut jo hyytymään. J auttoi tekemällä piirakkataikinan ja mun ei tarvinnut kuin heitellä päälle täytteet ja täräyttää piirakka uuniin. On kivempi sairastaa kun ympärillä on paljon ruokaa. :D

K-kaupasta löytyi uutta leppäsavustettua juustoraastetta sopuhintaan ja kokeilin sitä tähän ohjeeseen. Savuaromi antaa mun mielestä kasvisruokiin vähän sellasta "lihaisaa" ja runsaampaa makua.. Lisäksi piirakkaan tuli kirsikkatomaatteja, sipulia, mozzarellaa, kesäkurpitsaa, paiston jälkeen pinnalle vielä tuoretta basilikaa. Helppoo ja hyvvää.



pohja
125g voita pehmitettynä
3,5dl jauhoja
suolaa
1/4dl kylmää vettä

Nypi jauhot, suola ja pehmitetty voi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

täyte
n. 1rasia kirsikkatomaatteja
pieni pala kesäkurpitsaa
1 sipuli 
200g mozzarellaa

Puolita tomaatit, viipaloi sipuli ohuiksi viipaleiksi, paloittele kesäkurpitsa ja viipaloi mozzarella. Levitä ainekset tasaisesti vuokaan.

munamaito
3dl kermamaitoa
2 kananmunaa
mausteita (pippuri, suola, basilika, paprikajauhe..)
n. 1dl (savustettua) juustoraastetta

Riko munien rakenne, lisää maito ja mausteet ja vatkaa seos tasaiseksi. Kaada piirakkavuokaan täytteiden päälle, ripottele päälle juustoraaste. Paista 200 asteessa n. 30min.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

pinkkiä soppaa & kulibjakaa.

No joo, eipä täällä olla kokattu viime päivinä sitten yhtikäs mitään, mikä räjäyttäisi lukijan tajunnan. Minun tajuntani sen sijaan pamahti onnesta valmistaessani tätä huisin hyvää soppaa. Olen postaillut aikaisemminkin punajuurikeitosta, mutta tämänkertainen versio on minusta paljon parempi. Melkeinpä täydellinen suorastaan.

1 iso punasipuli
1 omena
tilkka balsamicoa
n. 1rkl sokeria
6 pientä punajuurta
n. 60g aurajuustoa
mustapippuria
(suolaa)
kermamaitoa (&/tai kasvislientä)

voita/öljyä

Keitä punajuuret pehmeiksi, kuori ja lohko. Hauduta voi-öljyseoksessa lohkotut sipuli ja omena pehmeiksi, lisää joukkoon sokeri ja balsamico kun sipulit ja omenat ovat hieman pehmenneet. Lisää joukkoon punajuuret, soseuta tasaiseksi samalla kermamaidolla ohentaen. Siivilöi. Lisää mausteet ja murustettu juusto, kuumenna niin että juusto sulaa joukkoon. Jos haluat pienimmätkin aurajuustosattumat pois, pyörätä keittoa vielä nopeasti sauvasekottimella soseuttaen.


..Ja sillä välin kun muu maailma seuraa ruokatrendejä ja uusia juttuja, täällä eletään varhaista mummoutumista (huom. toistaiseksi asia ei kuitenkaan liity mitenkään jälkikasvuun). Huihai innovatiivinen keittiö, minä tein kulibjakaa. Tulipahan nyt kokeiltua tämä venäläinen klassikkopiirakkakin läpi, huomenna teeman mukaan sitten vuorossa täytetyt paprikat tai jotain vastaavaa. Or not.



kulibjaka

rahkavoitaikina
125g voita
½prk (1dl) maitorahkaa
2dl vehnäjauhoja

Sekoita rahka pehmeään rasvaan. Sekoita joukkoon myös jauhot, mutta älä vaivaa taikinaa. Kelmuta taikina ja anna levätä kylmässä niin että taikina hieman jähmettyy.

täyte
n. 400g lohta (tuoretta, kylmäsavustettua tai graavia..)
2dl puuroriisiä
kala- tai kasvisfondia
4 kananmunaa
valkopippuria
mustapippuria
tillisilppua
suolaa

voiteluun 1 kananmuna

Kypsennä riisi kala- tai kasvisfondilla maustetussa vedessä. Keitä kananmunat koviksi ja viipaloi jäähtyneinä. Leikkaa kala viipaleiksi. Mausta suolalla, valko- ja mustapippurilla.

Kauli rahkavoitaikina leivinpaperin päälle n. 30cm x 40cm levyksi. Levitä puolet riisistä taikinalevyn pitkälle sivulle sen toiseen reunaan. Peitä riisi kalaviipaleilla ja ripottele päälle tillisilppua. Levitä vielä kalan päälle kananmunaviipaleita. Tee uusi kerros (riisi+kala+tilli+kananmuna). Käännä taikinalevyn toinen puolisko täytteiden päälle, tiivistä ja leikkaa ylimääräinen reunaosa pois (voit käyttää ylimääräistä osaa koristeluun). Voitele piirakka kananmunalla ja pistele haarukalla reikiä kuoreen. Paista 200 asteessa 35min.

torstai 28. heinäkuuta 2011

kukkavihannesten kosto.


Löysin eilen kauppareissulla violetin kukkakaalin. Se oli niin uusi ja omituinen ilmestys, että se oli pakko ostaa.

En oikein jaksanut miettiä mitä erikoista olisin kukkakaalista voinut tehdä. Toisaalta olisin halunnut järkyttää työkavereitani syömällä töissä lounaaksi violetin väristä kukkakaalipyrettä, mutta päädyin sitten kuitenkin kasvispiiraaseen. Mieto ja pehmeänmakuinen parsa- ja kukkakaali saavat makua mausteisesta kananmuna-maitoseoksesta.

pohja
125g voita pehmitettynä
½dl kaurahiutaleita
1½dl hiivaleipäjauhoja
1dl ruisjauhoja
1/4dl kylmää vettä
suolaa

Sekoita pehmeä voi ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

täyte
n. 10cm pala purjoa pilkottuna
kukkakaalia
parsakaalia
2 kananmunaa
3dl kermamaitoa
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
chilijauhetta
juustokuminaa
1-1,5dl juustoraastetta

Ripottele piirakan pohjalle silputtu purjosipuli sekä parsakaalin ja kukkakaalin kukintoja. Sekoita kananmunat, kermamaito ja mausteet ja valuta seos tasaisesti piirakkavuokaan. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa 30min.

tiistai 3. toukokuuta 2011

kukkakaalikeittoa ja lohi-parsapiirakkaa.

EDIT. blogi sai vähän uutta ilmettä, toivottavasti selattavuus nyt paranee entisestä (:

Rakkauteni sosekeittoihin (pitsan lisäksi..) on varmaan käynyt ilmi blogia vähänkään seuranneille. Niille jotka potevat inhonsekaisia tunteita ajatelleensa nyt koulujen mauttomia vesilitkuja, ennakkoluulot pois. Voi, suola, kerma ja viini (tai tässä tapauksessa siideri) ovat avain helppoon onneen.

pinnalla paahdettuja kurpitsansiemeniä ja rucolaa.

omenainen kukkakaalisosekeitto
1 kukkakaali
1 iso sipuli
2 hapanta omenaa
n. ½dl kuivaa omenasiideriä
25g voita
1-1,5dl kermaa
kasvisfondia
suolaa
mustapippuria
(keitinlientä)

Kuori ja lohko omenat, paloittele kukkakaali ja sipuli ja laita kiehuvaan, kasvisfondilla maustettuun veteen. Keittele kunnes sipulit, omenat ja kukkakaali ovat pehmenneet. Jos keitinvettä on tässä vaiheessa runsaasti, ota osa talteen. Soseuta keitto, lisää kerma, voi, siideri ja mausteet. Kuumenna ja ohenna tarvittaessa keitinliemellä.

Parsoista hullantuneena pyöräytin vielä keiton kyytipojaksi lohi-parsapiirakkaa. Käytin tuoretta kalaa, mutta piirakkaan voi toki käyttää mainiosti valmiiksi kypsennettyäkin lohta.


2dl hiivaleipäjauhoja
1dl ruisjauhoja
suolaa
125g voita
½dl kylmää vettä

Yhdistä jauhot ja suola. Nypi jauhoseos pehmeän voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

n. 6 parsaa
n. 200g ruodotonta lohta
2 punasipulia
3dl maitoa tai kermaa
2 kananmunaa
2rkl jauhoja
suolaa
mustapippuria
cayennepippuria
(pinnalle juustoraastetta)

Kuori ja lohko sipulit. Poista lohibiitistä nahka ja leikkaa kuutioiksi. Lado lohet ja sipulit piirakkavuokaan. Sekoita keskenään maito, kananmunat, jauhot ja mausteet ja kaada munamaito piirakkavuokaan. Poista parsojen kannasta puutunut osa, puolita parsat ja painele ne kevyesti piirakan pinnalle. Ripottele halutessasi vielä päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 35min. Anna piirakan vetäytyä rauhassa ennen tarjoilua.

tiistai 8. helmikuuta 2011

omenainen sipulipiirakka.

Masterchef-iltaman ratoksi pyöräytin piirakan, kaverit pitivät huolen siitä, että piirakka oli tuhottu kun kotiinlähdön aika koitti. Hyvä niin (: . Tämä(kin) ohje on taas Heli Bergiuksen Suosituimmat kotileivonnaiset-kirjasta, hieman sovellettuna.

Lihansyöjää suosittelen kokeilemaan piirakkaan/sen kanssa myös pekonia. Syön pääni jos asetelma ei toimi.


pohja
100g voita
2½dl jauhoja
2rkl kylmää vettä

Nypi pehmeä rasva ja jauhot keskenään murumaiseksi seokseksi, lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin puoleksi tunniksi lepäämään. Kauli taikina levyksi ja vuoraa sillä voidellun piirakkavuoan pohja ja reunat.

täyte
15cm pala purjoa
1 keltasipuli
2 punasipulia
3 valkosipulin kynttä
1 iso omena kuorittuna ja raastettuna
sitruunamehua
200g kermaviiliä
2 kananmunaa
½dl maitoa
n. 100g juustoraastetta
timjamia
suolaa
cayennepippuria
mustapippuria

Pilko sipulit ja hienonna valkosipuli. Pese ja suikaloi purjo. Raasta omena ja mausta raaste sitruunamehulla. Kuullota sipulit pehmeiksi öljyssä. Lisää pannulle omenaraaste ja anna hautua pari minuuttia.

Sekoita täytteen loput ainekset. Yhdistä kermaviili- ja sipuliseos keskenään ja kaada täyte piiraspohjalle. Ripottele päälle vielä juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 35min.

tiistai 25. tammikuuta 2011

juustoinen tomaatti-basilikapiirakka.


Olen pahemman luokan yösyöppö, nälkä ja ruuanlaitto- sekä leivontahimot heräilevät yleensä vasta iltakymmenen jälkeen. Tässä viime yön herkkupala.

1dl neljän viljan hiutaleita
n. 3dl jauhoja
150g voita
suolaa
½dl kylmää vettä
(öljyä tai voita vuoan voiteluun)

Sekoita hiutaleet, jauhot, suola sekä pehmeä rasva keskenään murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.

täyte
n. 100g pestoa
1 sipuli hienonnettuna
200-250g kirsikkatomaatteja
200g mozzarellaa
tuoretta basilikaa

3dl maitoa
2 kananmunaa
suolaa
pippuria

(Käytin tähän piiraaseen myös mustaleimaemmentalin kuutioidut jämät kun sitä sattui kaapissa olemaan.. Juustoa oli kuitenkin niin vähän että lopputulokseen se ei juurikaan vaikuttanut.)

Levitä pestokastike piirakkavuoan pohjalle. Lisää silputtu sipuli, puolitetut tomaatit, basilikan lehtiä sekä juustokuutioita.

Sekoita kananmunat ja maito. Lisää joukkoon mausteet, suolan kanssa kannattaa olla tarkkana sillä pestokastike on yleensä itsessäänkin jo aika suolaista. Kaada kananmuna-maitoseos vuokaan tasaisesti muiden täytteiden päälle. Paista 200 asteessa n. 35min.

Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua, sillä uunituoreena tämä oli hieman vetinen. Tarjoilua ennen piirakan voi käyttää uunin kautta ilman että vetisyys palaa.

maanantai 17. tammikuuta 2011

liha-riisipiirakka + vammaversio.

takana lihaversio, edessä lihaton. näyttää aika samalle, eikö?

Tehtiin miehekkeen kanssa lihapiirakkaa, kahdella eri versiolla: Juholle jauheliha-riisitäyte, ite korvasin jauhelihan tummalla soijarouheella. Piirakoihin valmistetut täytteet sopivat hyvin myös esim. pasteijoiden täytteeksi. Vaikka tuntupahan nuo täytteet ihan sellaisenaankin maistuvan..

Tätä varten voi valmistaa esim. rahkavoitaikinan (kaksinkertaisena), mutta oltiin tällä kertaa laiskoja ja käytettiin kaupan voitaikinaa. Jaettiin 500g taikina kahteen osaan että molemmat sai omansa, jos haluaa tehdä vain yhden ison piirakan pitää täytettä valmistaa 1,5-2-kertainen määrä.

500g voitaikinaa

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli suorakaiteen muotoiseksi levyiksi.

täyte 250g taikinalevyyn
200g jauhelihaa TAI 1,5dl soijarouhetta liotettuna
½dl puuroriisiä
1 kananmuna
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
mausteita (esim. soijakastike, tacomauste)
3/4dl maustettua tuorejuustoa, ranskankermaa tai rahkaa (meillä tomaattibasilika-tuorejuusto+rahka)
öljyä kuullottamiseen
(kananmunaa voiteluun)

Keitä kananmuna kovaksi ja riisi suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Hienonna sipuli ja valkosipulit, freesaa ne nopeasti öljyssä pannulla. Lisää jauheliha, paista kypsäksi ja mausta. Soijarouheen voi pyöräyttää nopeasti sipulien kanssa pannulla ja maustaa.

Hienonna kypsät kananmunat. Sekoita riisi, jauheliha-/soija-sipuliseos ja kananmuna keskenään. Sekoita joukkoon tuorejuusto, ranskankerma tai rahka (lisää tarvittaessa mausteita). Nostele täytettä taikinalevyn toiselle puolelle ja käännä toinen puoli täytteen päälle kanneksi. Painele reunat tiukasti kiinni toisiinsa, voitele piirakka kananmunalla.

Paista 200 asteessa 20-25min. Jos pinta ottaa nopeasti väriä, voit suojata sen lopun paiston ajaksi foliolla. Anna vetäytyä hetki paistamisen jälkeen.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

porkkana-cocktailpiirakat.


Innostuin taas pitkästä aikaa tekemään karjalanpiirakoita Heikki Ahopellon innoittamana. Ohje on siis Lähellä-kirjasta, taikinasta tulee 25 isoa tai 60 pientä karjalanpiirakkaa. Riisipuuron joukkoon sekoitin tällä kertaa myös raastettua porkkanaa.

Huomhuom! Mitä enemmän käytät taikinaan ruisjauhoja, sitä vaikeampaa massaa on käsitellä. Itse leivoin viimeksi riisipiirakat käyttäen pelkästään hiivaleipäjauhoja, mutta tällä kertaa ruisjauhoilla ihan ohjeen mukaisesti. Piirakoista huomaakin, että "nypyt" ovat turhankin teräviä, taitamattoman leipojan sormissa kun ei ruisjauhoilla leivottu taikina muotoutunutkaan enää niin helposti. Oikeat karjanpiirakat toki kuuluu leipoa ruisjauhoihin, mutta helpommin käsiteltävän taikinan saa, kun korvaa osan ruisjauhoista vehnäjauhoilla.

täyte
2dl vettä
2dl puuroriisiä
1l raakamaitoa tai kaupan täysmaitoa
50g voita
2tl suolaa

kuori
4-5dl ruisjauhoja
1-2dl vehnäjauhoja
2tl suolaa
2dl kylmää vettä

Keitä riisiä vedessä, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää joukkoon maito ja kiehauta. Keittele puuroa miedolla lämmöllä, kunnes maito on imeytynyt ja riisi kypsää. Jäähdytä puuroa hetki ja sekoita joukkoon voi ja suola.

Sekoita kuoren ainekset taikinaksi, tee taikinasta tanko ja nosta se kelmussa hetkeksi kylmään. Leikkaa taikina 20g:n paloiksi ja kauli palat soikeiksi ohuiksi pohjiksi jauhotetulla pöydällä. Laita riisipuuroa pohjan keskelle tasaisesti ja käännä reunat rypyttäen päälle.

Paista piirakoita 250 asteessa 10-15 minuuttia, penslaa ne voi-maitoseoksella ja jätä huoneenlämpöön peiteltyna.

maanantai 1. marraskuuta 2010

ananas-aurapiepie.


Herkkuohje löytyi Kotikokki.net-sivustolta käyttäjän champion-resepteistä. Loppujen lopuksi omasta versiostani tuli aika erilainen, mutta toimiva (:

Pohja on sama kuin feta-kasvispiirakassakin.

Täyte
2 tlk ananasmurskaa valutettuna
1-2 punasipulia (freesattuna)
150-170g auramurua
200g kermaviiliä
2dl maitoa
2 kananmunaa

pinnalle ananas- ja sipulirenkaita

Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Lisää ananasmurska ja sipulit, ripottele päälle aurajuusto. Valmista muna-kermaviilimaito (mausta esim. suolalla ja mustapippurilla).

Paista 200C n. 30min, laske lämpö 175 asteeseen ja paista vielä n. 15min kunnes pinta on hyytynyt.

Piiras oli omasta mielestäni parasta kylmänä, myös leikkaaminen on helpompaa kun tää saa ensin vetäytyä rauhassa.

tiistai 19. lokakuuta 2010

feta-kasvispie.


Piirakkaohjeissa on soveltamisen varaa vaikka kuinka. Täytteitä voi vaihdella oman maun mukaan, itse käytin tähän piirakkaan jääkaapin keräilyerän - kruunukasviksia, suppilovahveroita ja fetaa. Tämmöistä perusohjetta yleensä käytän.

Pohja:
3½dl hiivaleipäjauhoja
150g voita
suolaa
½ dl kylmää vettä

Munamaito:
2,5-3dl kermaa tai maitoa
2 munaa
mausteita (esmes. suola, pippuri..)

Nypi pehmeä rasva ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Lisää haluamasi täyte. Sekoita kulhossa munamaito tasaiseksi seokseksi ja kaada vuokaan täytteiden päälle. Paista 200C n. 35 minuuttia.