perjantai 7. syyskuuta 2012

kurpitsakeitto.

Vaikka ruokavalioni onkin ollut vegepainotteista jo vuosia, ja vaikka kokeilen mielelläni uusia ruokia ja raaka-aineita, löydän itseni kuitenkin aika ajoin kaupan hevi-osastolta ihmettelemästä. Tänään ihmettelyn aihetta tuotti kurpitsa. Olin kotona päättänyt, että syön tänään kurpitsakeittoa. Kaupasta löytyikin iso kasa kurpitsoita - kaikki erilaisia, kaikille sama nimihinnoittelu. Muistin lukeneeni, että "halloweenkurpitsasta" tehdään perinteisesti pikkelssiä, kun taas myskikurpitsa on maultaan monen suosiossa. Valitsin siis kurpitsapinosta omasta muististani eniten myskikurpitsaa muistuttavan mötikän ja vein sen kotiin. Halkaistuani kurpitsan jouduin kuitenkin toteamaan, että eipä tämä myskikurpitsa taida olla. Google.

Kurpitsoista löytyi harmittavan vähän tietoa. Sain kuitenkin selvitettyä, että ostamani kurpitsa olikin spagettikurpitsa. Siemeniä ei kuulemma käytetä (miksi ei?), joten kaavin ne pois ja jätin käyttämättä. Harmittelin asiaa jälkeenpäin, koska siemenet olivat ulkonältään ihan samanlaisia kuin kurpitsansiemenet nyt muutenkin ovat. Miksi ne olisivat maultaan olleet yhtään erilaisia tai käyttökelvottomia, en tiedä.

Spagettikurpitsan malto oli kova, ja koska kurpitsa oli verrattaen suuri, leikkasin sen neljään osaan, leikkauspintaan suolaa ja pippuria ja täräytin palat kuorineen päivineen uuniin. Paistoin kurpitsoja ehkä 20-30min, jonka jälkeen koversin hedelmälihan irti ja käytin keittoon. (½ kurpitsasta oli minulle keittotarpeiksi ihan riittävästi, joten kehittelen huomenna jäljelle jääneestä puolikkaasta ehkä jotain muuta..).

pinnalle pirskottelin oliiviöljyä ja paahdoin ruisleipä-krutonkeja.

kurpitsakeitto
½ esikypsennetty spagettikurpitsa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
n. 2dl vettä
(loraus jaloviinaa)
1dl kermaa
kasvisfondia
paprikajauhetta
1rkl sokeria
mustapippuria
suolaa
muskottipähkinää

Pilko sipulit ja valkosipulit, kuullota öljyssä, mausta paprikalla, mustapippurilla ja sokerilla. Lisää paahdettu kurpitsa, jatka kuullottamista vielä hetki. Lisää vesi, fondi, jallu ja muskottipähkinä. Anna hautua noin 15min. Soseuta (lisää tarvittaessa vettä). Sekoita joukkoon kerma, kiehauta. Mausta keitto suolalla.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

helpot ranskanpastilli-cookiet.

En ole innostunut viime aikoina leipomisesta, enkä juuri mistään muustakaan. Keittiöduunit loppuivat viime viikkoon, ja minulla on nyt tavallista enemmän vapaa-aikaa. Yritän keksiä itselleni koko ajan jotain pientä tekemistä, koska poden huonoa omatuntoa jos makaan vain tyhjäntoimittajana sohvalla. Lähinnä olen vain siivoillut ja kierrellyt kaupungilla. Tänään leivoin kuitenkin näitä superhelppoja pikkuleipiä, joihin alunperin törmäsin Kaakao kermavaahdolla-blogissa.


ranskanpastilli-cookies
100g voita pehmitettynä
1dl sokeria
1 kananmuna
1dl ruokokidesokeria
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
n. 3dl vehnäjauhoja (korvaa halutessasi ½dl kaakaojauhoilla)
ranskanpastilleja (tai mitä mieleen juolahtaa; suklaapaloja, pähkinöitä..)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Murskaa joukkoon pussillinen ranskanpastilleja. Pyörittele taikinasta 2-3 tankoa ja laita ne hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. Leikkaa tangoista about sormenpaksuisia paloja. Paista 200 asteessa noin 10min.

Huom. taikinaa voi myös pakastaa, järjestyy sitten yllätysvieraillekin nopeasti valmistuva leivonnainen.

tiistai 7. elokuuta 2012

melkein esittelykelpoiset macaron-leivokset - vihdoinkin!

En varmaankaan ole uhrannut minkään muun leipomiseen niin paljon aikaa ja kärsivällisyyttä kuin macaron-leivosten testailuun. Takana on lukuisa määrä lässähtäneitä, haljenneita, pitsireunuksettomia tai muuten vain epäonnistuneita tekeleitä. Toisilla macaronit tuntuvat onnistuvan ensiyrittämällä ja toisilla ehkä joka toinen kerta - minun macaronit eivät tuntuneet onnistuvan koskaan, ja useimmat niistä lensivät roskiin saman tien kun sain leivokset uunista ulos. Mietin monta kertaa, miten yksien marenkileivosten vääntäminen voi olla niin pirun vaikeaa.

Yritin italialaisella ja tavallisella marengilla. Siivilöin tomusokerin ja mantelijauheen useaan kertaan. Kääntelin valkuaismassa varoen, tein kaiken niin kuin ohjeessa sanottiin. Tai ohjeissa, koska kokeilin toki useampaa sellaista. Mutta kun ei. Avautumista ja epäonnistumista havaittavissa mm. täällä ja täällä.

Macaronien leipomiseen on omat niksinsä ja oikeanlaisen taikinakoostumuksen oppii vain kokeilemalla (toiset nopeammin ja tämä vähän hitaammin..). Hyviä vinkkejä löytyy esim. täältä, mutta myös foorumeita ja blogikommentteja kannattaa vilkuilla. Ohjeita on erilaisia, ja minkä niistä ikinä valitsetkin, lue se huolella läpi ennen kuin aloitat ja seuraa ohjetta tarkkaan. Macaronien kanssa ei kannata alkaa soveltamaan, ellei tiedä tarkkaan mitä tekee.

toksisen väriset macaronit värjäsin pastavärillä, samoin kuin täytteeksi valmistamani valkosuklaaganachen.

Valitsin tällä kertaa mielestäni helpon ohjeen blogista Kaikki äitini reseptit. Nyt kun olen oppinut perusasiat kokeilen varmasti jatkossa muitakin ohjeita vertailun vuoksi.

valkosuklaaganache
100g valkosuklaata
nokare voita
loraus kermaa
(pastaväriä)

Laita ainekset kattilaan, kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes suklaa on sulaa ja massa notkeaa.

Tässä vielä muutama vinkki, joita itse pidän tärkeänä:

Taikinan sekoittaminen: Voit vaahdottaa valkuaiset sähkövatkaimella, mutta kun rupeat lisäämään mantelijauhetta ja tomusokeria, kääntele taikinaa käsin joko nuolialla tai vispilällä. Näin taikina ei lässähdä. Lisää mantelijauhe ja tomusokeri vaahtoon muutamassa erässä. Kääntele taikinaa nopeasti ja mahdollisimman vähän; mitä enemmän kääntelet, sen ohuemmaksi taikina muuttuu. Koostumuksen tulisi olla kakkutaikinamaisen notkeaa, ei liian paksua, muttei liian löysääkään. Käytännössä liian paksua vaahtoa voi notkistaa siis kääntelemällä taikinaa lisää, mutta jos kääntelet liikaa, ei mitään ole enää tehtävissä.

Kuten minun macaroneista näkyy, pelkäsin käänteleväni taikinan liian löysäksi. Epätasaisesta pinnasta huomaa, että taikina on jäänyt aavistuksen liian paksuksi.

Leivinpaperiarkki kannattaa leikata uunipellin pohjalle sopivaksi, jotta se pysyy mahdollisimman tasaisena.

Kun olet pursottanut macaron-napit uunipellille, kopauta peltiä pöytää vasten muutaman kerran (ilmakuplien tasaamiseksi) ja anna macaronien levätä pellillä 30min-1h, jolloin macaronien pinta hieman kuivuu. Liian vähän aikaa levänneiden macaronien pinta saattaa halkeilla uunissa. Odottelu vaikuttaa myös macaronien pitsireunuksen muodostumiseen paiston aikana. 

Toiset vannovat valkuaisten seisottamiseen huoneenlämmössä päivän tai pari. Itse en kuitenkaan antanut valkuaisten vanhentua enkä osaa sanoa onko sillä lopputuloksen kannalta juurikaan merkitystä. Kananmunien tulisi kuitenkin olla huoneenlämpöisiä.

Ainiin, ja macaron-leivokset voi myös pakastaa (täytteineen tai ilman, ainakin ganache kestää pakastusta hyvin).

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

kesä keitossa.

En ole jaksanut edelleenkään panostaa ruoanlaittoon. Ulkona syömisestä on tullut tapa kohdata työvuorojen välissä kaupungilla. Vapaapäivät, kaupungilla. Söin elämäni parhaan kasvishampurilaisen Stone'sissa, ja kaikkiruokainen voi haukata rommibaari Navy Jerry's:ssä esimerkiksi pienen ja täydellisen Home made Snack Burgerin. Blogini ei tarjoa lukijoille pian muuta kuin hamppareita ja pubiruokaa.

Onhan mun tietysti joskus oltava kotonakin. Nälän loitollapitämiseksi päädyn yhä useammin ja useammin samaan. Kesäkeittoon (miksi ei puhuta oluesta). Olen saanut sellaisen käsityksen että se ei kovin monen suosikkiruokiin kuulu, päinvastoin. Lapsuudessani meillä ei muistaakseni kesäkeittoa syöty kotona eikä koulussa, joten itselläni ei kuitenkaan ole kyseisestä sopasta mitään kauhukuvia ja syön sitä tosi mielelläni.

Kesäkeitossa parasta on tuoreet raaka aineet. Nippusipulia, parsakaalia, porkkanaa, riivittyjä tuoreherneitä, uusia perunoita, purjoa, valkosipulia, tuoreita yrttejä.. Keitto valmistuu nopeasti, kasviksia ei missään nimessä saa pilata keittämällä niitä yli, ne saavat jäädä aavistuksen napakoiksi. Liemeen käytän yleensä maitoa + kermaa, tuorejuustoa, creme fraichea, mitä kaapissa nyt sattuu olemaan. Tässä tämänpäiväinen kesäkeittoreseptini. 

about 300g uusia perunoita lohkottuna
1-2 porkkanaa kiekkoina
3 valkosipulinkynttä pilkottuna
1-2 kevätsipulia renkaina (käytä myös varret, mutta lisää ne vasta loppuvaiheessa)
½ parsakaali pienittynä (nuput voivat jäädä vedenpinnan yläpuolelle)
pätkä purjoa viipaloituna
n. 1dl herneitä
kiehuvaa vettä niin että kasvikset peittyvät juuri ja juuri
kasvisfondia
tuoreita yrttejä (timjami, basilika, oregano..)
suolaa
rouhittua mustapippuria
loraus sitruunamehua
(nokare voita)
n. 1dl maitoa
n. 150g creme bonjour cuisinea (sipulisekoitus)
(pinnalle päätyi tänään vielä cheddarraastetta)

Lohko perunat kattilan pohjalle. Kiehautan yleensä vedenkeittimessä vettä ja kaadan kattilaan niin että perunat peittyvät. Pilkon loput kasvikset ja lisään ne muiden ainesten kanssa kattilaan ohjeen järjestyksessä (lisää myös vettä tarvittaessa). Maidon ja kerman lisään ihan lopuksi, kiehautan ja sekoittelen niin että liemi tasoittuu. Keitä vain niin kauan että perunat ovat juuri ja juuri kypsiä (n.15 min). Siinä vaiheessa kun olen saanut kaikki ainekset kattilaan, keitto alkaa yleensä olla valmista.


Määrät ja ainesosat toki vaihtelevat joka valmistuskerta vähän, mutta eri variaatioita syön kuitenkin useamman kerran viikossa. Jos satun olemaan paljon kotona teen keittoa vain yhdelle päivälle niin että saan aina mahdollisimman tuoreen setin. Keitto on kuitenkin ihan syömäkelpoista vielä päivän tai kahdenkin päästä jos haluaa tehdä kerralla vähän isomman satsin. Suosittelen kokeilemaan, tämän helpompaa ei ruuanlaitosta enää oikein voi tulla.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

jäätelöä ja kääretorttua banaanista.

Vietin eilen vapaapäivää yksikseen kotona ja sääkin oli sen verran kurja ettei huvittanut oikein lähteäkään mihinkään. Tylsyyksissäni rupesin sitten heilumaan taas keittiön puolella, jäätelö ja kääretorttu kuulostivat sopivan helpoilta puuhasteltavilta. Banaani-rosmariinijäätelöä kokkailtiin joskus aikaa sitten jossain muuten aika turhanpäiväisessä ruokaohjelmassa, joka sattui pyörimään sillä hetkellä tämän sohvaperunan telkkarissa. Jälkkäri on kuitenkin aika ajoin palannut mieleen, vaikka en muistakaan reseptiä sen tarkemmin. Rosmariini antaa kivan twistin banaanille, mutta muuten tämä oli kyllä aika arkinen jälkkäri. Uunissa kypsennetty banaani on itsessään ihanan makeaa, kermaa lisäämällä olisi jälkkäristä saanut vielä vähän epäterveellisemmän täyteläisemmän makuisen. No, ehkä ensi kerralla sitten..

banaani-rosmariinijäätelö
4 banaania
rosmariininoksia
sokeria
2dl vaniljajogurttia
1,5dl täysmaitoa
2cl banaanilikööriä

Leikkaa banaanin kuoriin viilto pitkittäin. Työnnä rosmariininoksia viillon ja hedelmälihan sisälle. Kypsennä banaaneja 200 asteessa 20-30min kunnes hedelmäliha on pehmennyt. Jäähdytä ja poista rosmariininoksat. Koverra hedelmäliha kulhoon, lisää muut ainekset ja soseuta. Pyöräytä seos jäätelökoneessa ja siirrä vielä pakkaseen jähmettymään.


banaani-suklaakääretorttu

kääretorttupohja
3kananmunaa
1dl sokeria
3/4dl vehnäjauhoja
1/4dl kaakaojauhetta
1/2dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
+ sokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Siivilöi muut ainekset vaahdon joukkoon, kääntele tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunivuoalle, paista 225 asteessa 5-8min. Kumoa valmis pohja sokeroidun leivinpaperin päälle. Jäähdytä.

banaanihillo 1 kääretorttuun
2 banaania
sokeria maun mukaan
½-1dl vettä
loraus sitruunamehua

Viipaloi banaanit ja lisää viipaleet kattilaan yhdessä muiden ainesten kanssa. Keittele kunnes banaanit ovat pehmetteet, lisää tarvittaessa vettä (ja sokeria maun mukaan). Soseuta hillo halutessasi tasaiseksi ja anna jäähtyä.

suklaakermatäyte 
(tähän lisäsin vielä 2dl rahkaa koska pidän rahkakermavaahdosta enemmän, tällöin täytettä jää hieman yli ja sillä voi vaikka kuorruttaa valmiin kääretortun)

2dl kermaa
1prk (120g) maitosuklaavanukasta
1rkl vaniljakreemijauhetta
2rkl kaakaojuomajauhetta
sokeria maun mukaan

Vaahdota kerma, sekoita joukkoon muut ainekset.

Levitä banaanihillo ja kermatäyte kääretorttupohjan päälle. Rullaile napakaksi leivinpaperia apuna käyttäen (itse käännän kääretortun yleensä vielä sanomalehteen niin paketti pysyy napakasti kasassa). Nosta kääretorttu jääkaappiin tekeytymään.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

hyydytetty schwarzwaldinkakku.

Kirsikkalitra irtoaa jo suhteellisen halvalla ja halusin kokeilla tänä vuonna Apsinkin leipomaa kirsikkakakkua. Kyllä mä ihan oikeasti aluksi suunnittelin sitä täytekakkuversioo mutta oon varmaan tehny ja syöny täytekakkuja elämäni aikana jo ihan liikaa kun niiden tekeminen tuntuu niin toivottoman tylsältä. Meidän teki J:n kanssa muutenkin juustokakkua enemmän mieli, joten pyöräytin sitten tällaisen hyydytetyn kakkuversion. Oli ihan taivaallisen hyvää! Cake pops-ohjeessa postaamani kladdkaka-pohja on täydellistä (vaikka unohdin kostuttaa pohjan se toimi silti ihan hyvin), suklaakerroksesta tein aika makean ja päälimmäiseen ranskankerma-täytteeseen lisäsin sitten puolestaan vähän vähemmän sokeria. Tätä on kyllä pakko tehdä vielä uudestaan! Jaksaisinkohan kokeilla vielä sitä normi schwarzwaldinkakkuakin tässä joku päivä..

Ohje on mitoitettu halk. n. 24cm irtopohjavuokaan. Heeringin kirsikkalikööriä saa Alkosta, jos oman Alkon hyllyltä sitä ei löydy etkä jaksa sitä tilata niin vaihtoehtoisesti voi myös käyttää vaikka väkevää kirsikkaviiniä (Chymos) tai Lindemans Kriek-kirsikkaolutta, jotka molemmat ovat makeita ja tosi kirsikkaisen makuisia juomia. Sokerin kanssa kantsii olla siis tarkkana koska liivate-likööriseos makeuttaa täytettä jonkin verran.


hyydytetty schwarzwaldinkakku

kladdkaka-pohjan ohje löytyy täältä

suklaatäyte
2dl kermaa
200g philadelphia-tuorejuustoa
n. 1dl kirsikoita
n. 150g maitosuklaata
(sokeria)
4 liivatelehteä
3cl kirsikkalikööriä

Vaahdota kerma, lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Poista kirsikoista kivet ja pilko hedelmälihat pieniksi paloiksi, sekoita täytteen joukkoon. Kiehauta kirsikkalikööri, siirrä kattila pois liedeltä ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Mausta täytettä vielä halutessasi sokerilla. Hyydytä täyte jääkaapissa tai pakkasessa ennen kuin valmistat ranskankerma-täytteen.

ranskankerma-täyte
2dl kermaa
150g ranskankermaa
sokeria
vaniljasokeria
3 liivatelehteä
3cl kirsikkalikööriä
+ tuoreita kirsikoita

Vaahdota kerma, lisää joukkoon ranskankerma. Sulata liivatteet kuten suklaatäytteessäkin, ja lisää ohuena nauhana täytteen joukkoon. Mausta seos sokerilla ja levitä suklaatäytteen päälle. Hyydytä ja koristele kakku tuoreilla kirsikoilla.


maanantai 11. kesäkuuta 2012

rapamperipaistos.

Raparperipuskat ne taas rehottaa ja ai että mää tykkään! Sain jo aiemmin Nna:lta pussillisen raparperia, mutta koska olen ollut viimeaikoina verrattoman laiska kotikokki, tein siitä raparperisatsista vain kiisseleitä ja hillokkeita. Eipä se vaikeusaste siitä sitten sen jälkeen juurikaan kasvanut, joskus on kuitenkin ihan jees mennä siitä mistä aita on matalin. Eikä raparperipaistoksessakaan sitäpaitsi mitään vikaa ole, vaniljajätskiä kylkeen niin kyllä kelpaa!

En tosiaankaan jaksanut ruveta edes erikseen mittailemaan aineksia, senkus vaan heitteli ja sekoitteli ihan mututuntumalla. Tämän jälkkärin kohdalla se ei ole niin justiinsa. Muuten suosittelen kyllä seuraamaan leivonnassa tarkasti ohjetta ettei tule sitten mitään ikäviä yllätyksiä.. Tässä aika monessakin paikassa julkaistu perusohje raparperi (tai vaikka omena- tai päärynä-) paistokselle.


raparperipaistos
500g raparperia
1,5dl (fariini)sokeria

100g voita
2dl neljän viljan hiutaleita
1dl (fariini)sokeria
1dl vehnäjauhoja
kanelia

lisäksi: vaniljajäätelöä

Pilko raparperi ja laita voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle sokeri.

Pehmitä voi, nypi joukkoon muut ainekset. Levitä raparperipalojen päälle. Kypsennä paistosta uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.