keskiviikko 11. tammikuuta 2012

rex-kakku.

Rex-kakku on ilmeisesti peräisin 50- tai 60-luvun Ruotsista. Nimensä kakku sai neliskanttisista rex-kekseistä, jotka ovat kai sittemmin hävinneet markkinoilta kokonaan. Myös kakku on keksien katoamisen myötä meinannut jäädä unohduksiin.

Löysin ohjeen Maku.fi arkistosta. Vähän erilainen kakkuresepti, mutta miksi ei. Tykkään keksisuklaasta.

Koska rex-keksejä ei ollut saatavilla, käytin aika neutraalinmakuisia, suorakaiteenmallisia kanelikeksejä. Vaikka kakun valmistaminen onkin vähän sotkuista (tai ainakin minun kohdalla oli..), vaikeaa se ei ollut lainkaan. Jos käytät leivontaan suolatonta voita, lisää suklaamassan joukkoon 1/4tl suolaa. Kakun voi koota myös suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan, joka on vuorattu tuorekelmulla.


rex-kakku
150g kookosrasvaa
100g voita
2 kananmunaa
1dl sokeria
2dl tomusokeria
1dl kaakaojauhetta
(1/4tl suolaa)
100g keksejä (suorakaiteen muotoisia)

Sulata kookosrasva ja voi, anna jäähtyä.

Vatkaa kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi kaakao muna-sokerivaahtoon ja kääntele seos tasaiseksi.

Vatkaa rasvat täytteeseen. Anna seoksen jähmettyä jääkaapissa välillä sekoittaen. Kun täyte on jähmettynyt, vatkaa se vielä kerran sähkövatkaimella tasaiseksi.

Levitä leivinpaperille 5 keksiä peräkkäin, pitkät sivut vastakkain. Levitä päälle reilu kerros kaakaotäytettä. Lado keksikerrokset tiiliseinän tyyliin: puolita yksi keksi ja aloita seuraava kerros sillä. Jatka näin täyte- ja keksikerroksia vuorotellen noin 5 kerrosta.

Päällystä lopuksi myös kakun sivut kaakaotäytteellä. Kääri kakku leivinpaperiin & folioon ja anna tekeytyä jääkaapissa useampi tunti.

Koristelin kakun karamellisoiduilla klementiini-viipaleilla.

4 kommenttia:

  1. Kaunis kakku! Tein tätä kakkua myös pari kuukautta sitten töihin, mutta unohtui blogittaa...hyvä kakku monelle syötäväksi, ehkä vähän liian makea kotiin tehtäväks :)

    VastaaPoista
  2. kiitos! on kyllä aika ällömakee pläjäys, yhestä kakusta tosiaan riittää monelle syöjälle.. onneksi tää kakku myös säilyy kylmässä vähän jotain normi juusto- tai kermakakkua pitempään (jos ei tule heti syödyksi siis :D ).

    VastaaPoista
  3. Rex-kakku on ihanaa! Ja pienikin kakku on riittoisa, kun makeuden vuoksi riittää hyvin aina pieni siivu kerrallaan.:) Muistan Rex-kakut jo ihan lapsuudesta, kun meillä kotona niitä on aina tehty. Isäni lempikakku, ja hän teki jo nuorena poikana lapsuudenkodissaan itse aina Rex-kakkuja.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minulla ei ole aikasempia kokemuksia tästä, itseasiassa en ollut kuullutkaan koko kakusta ennen tätä.. mutta oli kyllä sen verran hyvää ettei varmastikaan jäänyt viimeiseksi kokeiluksi (:

      Poista