maanantai 15. marraskuuta 2010

homemade KOTZONE.

Ahmaisin parisen viikkoa takaperin elämäni ensimmäisen Kotipizzan kotzonen. Kyseessä on siis kaksinkerroin taitettu pizza jonka sisältä löytyy salaatti+kastike. Aika herq. Arvostan noutoruokaa kuitenkin paljon vähemmän kuin kotona itse tehtyä. Eli eihän siinä sitten muuta kun väkertämään..

Pizzapohjan ohje löytyy täältä. Täytteenä tällä kertaa sipulia, ananasta, jalapenoja ja halloumia, salaattitäyte ihan perus jäävuori, tomaattia, kurkkua ja paprikaa.

Ihanaisen Insanityn blogista löysin hyvänkuuloisen kastikeohjeen rehuille:

1 paprika
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
2-3rkl sokeria
2rkl sinappia
½dl omenaviinietikkaa
1rkl tomaattipyrettä
2dl öljyä
suolaa
basilikaa
chilijauhetta
mustapippuria
paprikajauhetta

Freesaa paloiteltu paprika ja sipulit pannulla ja laita ne muiden ainesten kanssa tehosekoittimeen. Wrum.

Lisäksi tuli sekoiteltua vähän kebabin jugurttikastiketta jäljittelevä soosi:

2dl bulgarian- tai partaäijäjukurttia.
1-2 valkosipulin kynttä puristettuna
suolaa
mustapippuria

Jepajee, itsetehtynä tää nousee ihan uudelle levelille. Ja pääsin nauttimaan koko päivän havitellusta krapulamätöstä. Luv it.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti